Ikääntyvien ihmisten illanistujaiset ovat ihan omanlaisiaan. Näissä istujaisissa keskustelijat palaavat yhä uudestaan vuosien taakse ja riemuitsevat koulujen ulkohuussien muistamisesta ja kauhistelevat tupakansavuisia linja-automatkoja. Mukavaahan tuo minustakin on, aikansa. Valitettavasti samat jutut alkavat toistua kerrasta toiseen tai pahimmillaan illan mittaan uuden viinilasillisen virvoittamina.
Mielenterveyspalveluiden lupaukset, kuten "matalan kynnyksen palvelut" ja "hoitopolut", kuulostavat houkuttelevilta, mutta todellisuus voi olla toista. Järjestelmän monimutkaiset rakenteet, jatkuva luukulta toiselle siirtyminen ja pintapuoliset kohtaamiset jättävät hädässä olevan helposti ilman todellista apua. Vaikka jokainen auttaja yrittää parhaansa, byrokratia vie voiton ja kärsivä jää yksin.
Kaupunkipuu on puu kaupungissa, puu talojen ja katujen keskellä. Laskeskelin viime viikolla, että puu korttelin keskellä saattaa näkyä sadastakin ikkunasta. Ikkunasta se näkyy makuuhuoneeseen tai aamukahvipöytään, jonka ääressä istuu yövalvomisesta väsynyt nuori isä tai sitä oikeaa etsivä nuori nainen tai vaimonsa toisen vuoksi jättämä mies. Jokainen heistä näkee aamuvalossa pikkuruiset lehdenalut. Tuleva päivä alkaa näyttää hieman paremmalta.
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmista puhuttaessa huomiota ovat erityisesti saaneet matalan kynnyksen palvelut. Niin pitääkin olla, kuunteleva aikuinen on löydyttävä helposti. Nostan tässä esiin toisen ääripään, vakavat ja pitkäaikaiset mielenterveyden häiriöt.