Kaupunkipuu on puu kaupungissa, puu talojen ja katujen keskellä. Laskeskelin viime viikolla, että puu korttelin keskellä saattaa näkyä sadastakin ikkunasta. Ikkunasta se näkyy makuuhuoneeseen tai aamukahvipöytään, jonka ääressä istuu yövalvomisesta väsynyt nuori isä tai sitä oikeaa etsivä nuori nainen tai vaimonsa toisen vuoksi jättämä mies. Jokainen heistä näkee aamuvalossa pikkuruiset lehdenalut. Tuleva päivä alkaa näyttää hieman paremmalta.
Pakkasella puu näyttää kuuraisia, sädehtiviä oksiaan vuoteessa kipujensa kanssa makaavalle rouvalle. Se esittelee oksillaan touhuavat tiaiset mummin luona kylässä oleville tytöille. Puun tummat oksat muuttuvat mystiikaksi kuutamoa ihailevan teinin mielessä..
Kaupunkipuilla on mittamatonta arvoa kaikille, joiden elämänpiirin ne kuuluvat. Kaupunkipuilla on myös mitattua arvoa. Jopa kipulääkkeitä tarvitaan vähemmän, kun sairaalan ikkunasta näkyy luontoa. Kadun varsien, pihojen ja puistojen puut eivät ole koristeita vain kadulla liikkujia varten. Puita ei ole laitettu sinne, jotta ne roskaisivat siistien ihmisten pihat. Ikkunasta näkyvä puu on osa kotia. Pihapuu on jotain mihin mieli asettuu lepäämään, kun ihminen asettuu aloilleen.