Mielenterveyspalveluiden lupaukset, kuten "matalan kynnyksen palvelut" ja "hoitopolut", kuulostavat houkuttelevilta, mutta todellisuus voi olla toista. Järjestelmän monimutkaiset rakenteet, jatkuva luukulta toiselle siirtyminen ja pintapuoliset kohtaamiset jättävät hädässä olevan helposti ilman todellista apua. Vaikka jokainen auttaja yrittää parhaansa, byrokratia vie voiton ja kärsivä jää yksin.
Terveydenhuoltojärjestelmä tulvii outoja käsitteitä, jotka muuttuvat vielä oudoimmiksi, kun ne siirretään mielen hoitamisen puolelle. Päätinkin laatia pienen käsikirjan sinulle, joka olet suunnitellut hakevasi apua ahdinkoosi. Lopputulos on vähän ikävä, mutta se saattaa varjella sinua toiveajattelun tuottamalta raa’alta pettymykseltä.
Matalan kynnyksen palvelu: Jonottelet viikkoja päästäksesi kertomaan, että et jaksa enää olla olemassa. Sinulle yrittää todennäköisimmin vastata joku, joka ei varsinaisesti tiedä mitään mielen hoitamisesta, mutta halu auttaa on vilpitön.
Yhden luukun palvelu: Tyyppi siellä yhdellä luukulla ei todellakaan pysty auttamaan, koska hänen olisi osattava sanoa jotain psykoottisesta masennuksesta, lääkkeitten sivuvaikutuksista, lasten kaltoinkohtelusta naapurissa ja keitetyn kaalin haitoista ärtyneen paksusuolen oireyhtymässä. Yhdellä luukulla jaetaan siis yhteystietoja muille luukuille. Et kuitenkaan voi mitenkään tietää, mitkä ovat ne salasanat eli kriteerit, joilla noista muista luukuista pääsee.
Hoitopolku: Hoitopolku on elämästä vieraantuneiden suunnittelijoiden kalvolle piirtelemä reitti, jolla sinun uskotaan liikkuvan sujuvasti milloin minnekin. Hoitopolulla et välttämättä tapaa samaa ihmistä kahta kertaa, mutta se ei haittaa suunnittelijoita, koska näytät liikkuvan polulla supsikkaasti ellet jo ole mennyt sängyn alle kuolemaan. Hoitopolulla liikut hoitajalta ja lomakkeelta toiselle muutaman kuukauden, jonka jälkeen huomaat pullahtaneesi ulos järjestelmästä. Sinulle kerrotaan, että hoito on määräaikaista ja että olet jo saanut osasi. Sinä olet odottanut, milloin joku asettuu hätääsi kuulemaan – hoidosta et ole tehnyt havaintoja.
Palveluohjaus: Tällä työtavalla organisaatio keskittää voimansa sen pohtimiseen mihin toiseen organisaatioon sinut voisi siirtää. Palveluohjauksen tekijällä ei ole tapana pohtia, mitä hädässä oleva ihminen varsinaisesti tarvitsisi, olennaista on löytää lisää palveluita- ei apua. Tuurillaan sitäkin voi saada.
Tutkimusjakso: Hyvällä onnella pääset tutkimusjaksolle. Sinulle ei kerrota mitä oikein tutkitaan ja miten, mutta yrität saada asiasi jotenkin sanottua. Kyselijän on kuitenkin täytätettävä sinulla lomake poikineen, joten hän ei jouda hätääsi kuulemaan. Muutaman kuukauden kuluttua päädyt tuntemattoman lääkärin etävastaanotolle. Lääkäri on tehnyt kootusta tiedosta yhteenvedon sinusta, mutta sinusta se kuulostaa ihan vieraan ihmisen tarinalta. Lääkäri on kuitenkin ystävällinen ja kysyy kauniisti, miten olet nukkunut ja mitä muuta kuuluu. Sitten pohditaan kriteereitä, etkä tajua mistä puhutaan. Sen jälkeen tarjotaan lääkeresepti, virtuaalinen nettiterapia (jonka olet jo omia aikojasi tehnyt ennen avun hakemista) ja muutama seurantakäynti.
Seurantakäynti: Tuntematon hoitaja kyselee, miten olet nukkunut ja syönyt ja kannustaa
tekopirteästi käymään kävelyllä. Parhaimmillaan hän varmistelee, että teet hengitysharjoituksia netistä saamiesi ohjeiden mukaan. Et kehtaa sanoa, että kummallinen hengittely pahentaa oloa.
Kärsimyksesi ei näillä hoitopoluilla ole juurikaan helpottanut. Tragikoomista tässä on se, että jokainen auttaja tuolla polulla yrittää tehdä kaikkensa sinua auttaakseen, mutta tehtävä on mahdoton, koska polulla on pysyttävä.