Suomeen rakennetaan toinen toistaan kalliimpia ja modernimpia sairaaloita fyysisten sairauksien hoitoon. Se on hyvä. Mielen hoitamiseen miljoonia ei kuitenkaan löydy, vaikka mielenterveyden häiriöt ovat toiseksi suurin eläköitymisen syy ja sairauspoissaoloista valtava osa johtuu tavalla tai toisella mielestä. Niin lasten kuin aikuistenkin psykiatrisille poliklinikoille hakeutuu apua tarvitsevia koko ajan enemmän.
Käytännössä mielen hoitamisen näkeminen vähemmän tärkeänä näkyy monessa asiassa. Mitä vakavammasta mielenterveyden häiriöstä on kysymys, sitä matalampi on työntekijöiden koulutustaso. Fyysisten sairauksien puolella asia on juuri päin vastoin: spesialistit hoitavat vakavimmin sairaita. Mielen hoitamiseen on olemassa monia psykoterapeuttisia ja kuntouttavia menetelmiä. Näiden menetelmien osaamista ei kuitenkaan edellytetä alalla työskenteleviltä. Perustutkinnoissa mielen hoitamisen menetelmien opetus on ohutta. Työnantajan pitäisi kouluttaa työntekijöitään ja vaatia heiltä oppimista. Kouluttautumista on edellytettävä ja siihen on annettava tarvittavat taloudelliset ja ajalliset resurssit. Mielen hoitajien auttamisen väline on pelkästään heidän osaamisensa, siihen on panostettava samalla tavoin kuin fyysisen hoidon puolella kalliisiin laitteisiin.
Mielen hoitamisen aliarvostus näkyy siinäkin, että Kuopiossa on työskennelty vuosia sisäilmaongelmaisissa tiloissa samaan aikaan, kun somatiikalle rakennetaan koko ajan uutta. Psykiatristen osastojen tilat ympäristönä ovat sanalla sanoen rumia ja pelottavia, vaikka niistä saisi pienellä vaivalla viihtyisiä ja paranemista tukevia.
Mielen hoitamisen arvostuksen pitää näkyä myös rahassa, ei vain puheissa. Rahoituksen mittasuhteiden on vastattava ongelman laajuutta. Jokainen apua tarvitseva on ansainnut todellisen ammattilaisen hoitajakseen.
Savon Sanomat 12.12.2017